maanantai 27. toukokuuta 2013

Venti-Pot

Kaikki lähti Facebookista. Tarkemmin ottaen Chilitarvikkeen ilmoituksesta.

"Etsimme tälle tuotteelle 20 testaajaa. Jokaiselle annamme yhden ruukun ja pyydämme vastineeksi raportoimaan syksystä että tuliko ruukulla minkälainen juuristo kasville. Ruukun annamme 20:lle ensimmäiselle jotka tulevat niitä myymälästämme kysymään. http://www.chilitarvike.fi/venti-pot_5l". 

Tokihan siinä sanotaan, että myymälästä pitäisi tulla kysymään. Sen verran kuitenkin alkoi kiinnostaa, että päätin ottaa ja soittaa Kärsä Babarina tunnetulle chilitarvikkeen omistajalle, jos vaikka olisi jotain Turun reissua tiedossa. Lopputulos oli se, että minulle lähti 10 ruukkua muun tilaukseni ohessa. Minun tehtäväni oli jakaa ne Turkulaisille harrastajille.

Jouduinkin itseasiassa hetken miettimäänkin, että keille kaikille näitä tarjoaisi.  Päätin kuitenkin jakaa ne niille keiltä olen tottunut näkemään säännöllisiä päivityksiä, joko blogeihin tai sitten chilifoorumin päiväkirjoihin. Kolmelle viidestä annoin ruukkuja kaksi koska uskon, että näin saadaan vertailukelpoisempia tuloksia ja samalla on mahdollisuus verrata esimerkiksi eri kasvualustojen vaikutusta. Omieni ohella testituloksia alkaa siis toivonmukaa löytyä seuraavista osotteista:

Hubertin päiväkirja: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12726.0
Jewen päiväkirja: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12586.0
Fredrik-flugarnin päiväkirja: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12575.0
Caiden blogi: http://chilipaprikat.blogspot.fi/
Jozpen blogi: http://chiliaruukkuun.blogspot.fi/

Itselleni jätin myöskin kaksi ruukkua, joista toiseen siirsin turpeessa kasvavan C. galapagoensen. Toiseen tulen aikanaan siirtämään Jozpelta saamani Fatalii Gourmet Jigsawin, joka toipuu parhaillaan siirrosta  taimimullasta kookoskuituun.

Venti-Potin idea on sama, kuin ehkä paremmin tunnetuksi tulleen Airpotin. Ruukun reunoilla on siis reikiä, joiden myötä kasvualusta kuivuu reunoilta normaalia nopeammin. Kuivuus aiheuttaa sen, että reunaa kohden kasvava juuren kärki kuolee, mikä saa juuren haarautumaan. Ideahan ei sinäänsä ole mitenkään mullistava, sillä sama ilmiöhän esiintyy perinteisessä saviruukussa. Muoviruukkujen aikakaudella tämä on kuitenkin varsin tervetullut tuote, jos katsotaan vaikkapa Hubertin huhtikuussa julkaisemaa kuvaa.



C. galapagoense ja Venti-Pot


C. galapagoensen juurrakkoa siirron yhteydessä.

Ruukun muotoa

Siirto valmiina. Tuolilla oleva turve ei ole valunut reijistä, vaan tipahdellut käsistä ruukkua täyttäessä.

FG Jigasaw mullasta turpeeseen:


Fatalii Gourmet Jigsaw


FG Jigsawn juurakko ennen siirtoa.


FG Jigsawn juurakko avattuna ja valmiina kookoskuituun.
Pari päivää siirron jälkeen. Kuva vääristää, lehdet ovat todellisuudessa terveen vihreitä.

1 kommentti: