tiistai 4. joulukuuta 2012

Goat's Weed x Pink Habanero, osa IV

 Risteytykseni ensimmäinen sukupolvi alkaa tulla tiensä päähän. Ensimmäinen kypsä podi kerätty ja kourallinen raakoja oksilla roikkumassa. Jahka vielä saan F2 taimen idätettyä lentää tämä kasvi tunkiolle.

Kasvi kasvoi alkuun oikeinkin nätisti, mutta pian ensimmäisten podien muotoutumisen jälkeen havaitsin oireita punkeista. Nopea vastaisku kuitenkin hidasti niiden tuhoja riittävästi.

Toinen ongelma on nyttemmin ollut podien nahistuminen oksille. Nahistuminen alkaa jo ennen värinvaihdosta, mikä on melko epätavallista.Tähänastiset ehdotukset ovat ongelmat vedensaannissa tai valonpuute. Vaikka siirsinkin kasvin hieman syrjään punkkien takia, niin jälimmäinen vaihtoehto kuulosta hieman oudolta 600 W natikan loistaessa. En nyt kuitenkaan aio sitä liiaksi jäädä murehtimaan, vaan lyön seuraavaa sukupolvea turpeeseen ja katson mitä tulee.

Podien koko yllätti minut suuresti. Kuten viimeisestä kuvasta näkyy, ne eivät ole pituudeltaan kuin muutaman sentin. Myös muodoissa on eroja, osa on kiertyneitä ja osa taas luotimaisempa, loput siltä väliltä. Toisaalta onhan sitä vakaissakin lajikkeissa eroja. Eteenkin emokasvina toimineesta Goats Weedistä olen poiminut hyvinkin erilailla kiertyneitä podeja.

Paperilla makoilevasta podista haukkasin maistiaisen ja maku oli valitettavan paljolti emokasvilta periytynyt, toisinsanoen paha. Polte iski nopeasti ja omaan makuuni kovaa, sekä kaikenlisäksi meni suoraan vatsaan. Yllättäen tämä peräti yhden siemenen tarjonnut podi jäikin pödälle vain yhden haukun jälkeen. Noh, enpä minä tässä mitään herkkua koita jalostaa, vaan lähinä kokeilen ja katson. Toivottavasti seuraava sukupolvi on parempi.

Raaka podi
Kypsä podi
Podi 7 mm ruutupaperille skaalattuna.
Huomaa natikan vaikutus värimaailmaan.