keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Pistokas tovariista

C.tovarii on nyt ollut minulla viitisen viikkoa. Siirsin sen heti suurempaan ruukkuun ja natikan alle. Pelkäsin shokin olevan liian suuri ja kasvin ottavan siitä itseensä, mutta mitävielä, kasvu on ollut runsasta ja tervettä.

Ja asiaan. Noin viikko takaperin päätin, että on aika kokeilla ottaa ensimmäinen pistokas. Rönsyilevästä kasvutavastaan johtuen, tällä on useampi ruukun ulkopuolelle roikkuva oksa, joita on helppo koittaa juurruttaa leikkaamatta niitä kokonaan irti. Etuna tässä on tietenkin se, että kasvi ei menetä oksaa, jos se päättää olla juurtumatta. Samalla pistokasyritelmä saa myös ravintoa emokasvista, eikä kuole heti jos vedensaanti ei ole riittävää.

Opettelun puolellehan tämä itselläkin menee. Näin kuitenkin toimin:
- Viilsin kivivillakuution auki, jotta saan kasvin varren kulkemaan sen läpi.
- Viilsin/kuorin oksasta palan pois.
- Sivelin viillolle Clonex juurrutushormonia.
- Asetin viilletyn kohdan kivivillaan.

Jokaisen työvaiheen välissä pyyhin käyttämäni mattopuukonterän ja desinfioin sen sytkärillä.
Lopulta viritin kertakäyttömukin kivivillakuutiolle siten, että sen kosteana pitäminen onnistuu kastelematta itse kasvia.

Välineet ja työ suoritettuna.

 Selkeämpi kuva pistokassysteemistä ja pari offtopiccia.

Parempi näkymä pistokkaaseen
Bonchiyritelmä C.flexuosumeilla
C.galapagoense poltti lehtensä


4 kommenttia:

  1. Ihan ei tullut selväksi, että mistä kohtaa sen juurtumaan laitoit? Oliko paljas runko vai oksanhanka? Juurtumishormonia on luonnostaan enemmän noissa oksan kohdissa. Onnea juurrutuksiin joka tapauksessa, ei välttämättä niitä helpoimpia juurtujia ole. Itse kokeilin kourallisella ja ensimmäiset lehtinuput ilmestyivät ja kasvi kuivui pystyyn.

    VastaaPoista
  2. _Pikkasen_ venähti vastaaminen. Alemmassa pistokaskuvassa näkyy paremmin, kuinka oksa on vedetty kivivillan läpi (kannattaa klikata suuremmaksi). Käytännössä koko tuolta matkalta kuorittu ja ainakin yksi oksahanka tuolla matkalla.
    Tällä hetkellä vaan näyttää tilanne melko pahalle. Tiputtanut kaikki lehdet tuosta oksasta. Yllättävän kovin tuntuu ottavan takkiinsa pienestä kaltoinkohtelusta. Täytynee kokeilla vielä kokonaan irtileikattua pistokasta, jonka saa laitettua kosteampiin olosuhteisiin.

    VastaaPoista
  3. Mitenkäs tuo C. tovariin pistokas voi?

    VastaaPoista
  4. Eihän se onnistunut.

    Sensijaan metodilla "unohda tölkkiin" näyttäisi olevan jo kolmas pisto juurtumassa. Täytyisi varmaan niistäkin kirjotella. On se rankkaa, huhhu...

    VastaaPoista