maanantai 15. heinäkuuta 2013

Lannotteita ja saaristochilejä

Mökillä kasvit ovat jotenkuten hengissä, mutta parempaakin voisi toivoa. Kasvu on pitkälti pysähtynyt ja lehdet varsin haaleita, osa jopa keltaisia. Podeja sentään tuntuu tulevan jonkin verran.

Kyllä sitä toivoisi pystyvänsä käymään useammin kasveja seuraamassa. Nytkin vesisäiliö oli lähes tyhjä, kun edellisestä visiitistä oli kulunut kolmisen viikkoa. Letkutkin olivat ilmeisesti välissä tukkiintuneet ja ainakin Aji Cristal on kaatuillut tuulessa.

Puhalsin letkut läpi ja tarkastin, että vesi alkaa virrata kaikkiin ruukkuihin. Uuden ravinneliuoksen jouduin tekemään Micro-Mato setillä, nutrifortejen ollessa loppu. Täytyy toivoa, että alkavat parantua huollolla ja uusien lantojen myötä.

Kaikki neljä
PI 260567 (C. baccatum)
PI 260567 (C. baccatum)
Aji Cristal (C. Baccatum)
Jalapeño on pieni, mutta näyttäisi sentään tekevän toistakymmentä podia.
Jalapeño orig. (C. annuum)
Naga on yhäedelleen samanlainen rääpäle ja hyvä jos siitä podin tai kaksi syksyksi saa.


Kotosallakin tapahtuu:
Rocoto Costarica Yellow (C. pubescens)
Kanta irtoaa helposti vetämällä.

Lannoitetäydennystä. Hinnasta ei sen enempää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti