sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Vesikasvien automatiikkaa ja vähän muitakin kuvia

Jännää taas kerran huomata kuinka tylsää aikaa kesä chilien harrastamisen kannalta on. Kaikki toimii luonnon omalla painolla, ei natikoita tai muitakaan härpäkkeitä. Omalla kohdallani valtaosa kasveista on vieläpä sen verran kauempana, että paikalla tulee käytyä vain kerran viikkoon tai kahteen. Toki aina paikalle päästessä on hieno huomata kaikki uusi kasvu ja pari tuntia menee mukavasti kun tutkii ja säätää. Varsinainen harrastaminen jää kuitenkin vähälle.

Viimeisin varsinainen harrastepäivä oli ennen juhannusta, kun rakensin tukitelineet ja täyttöautomatiikan vesikasveille. Tukitelineet toteutin siten, että en joutunut rikkomaan/modaamaan kaupallisia viljelyastioita.

Waterfarmit saivat viimevuotisen kaavan mukaan tehdyn kontrolliastian. Silloin käytössä oli läpinäkyvä pakastepurkki, jonka vikatikki oli levä. Tänä vuonna yritin viisastua ja ostin prismasta tarjouksessa olleen tyylikkään ja ennenkaikkea läpinäkymättömän spiderman purkin kolmella eurolla. Kassalla oli kieltämättä naurussa pidättelemistä, kun myyjä antoi purkille kolmen vuoden takuukuitin! Noh, kuitenkin, ideana on se, että purkin sisällä on Autopoteissa käytettävä Autovalve -venttiili. Venttiili päästää säiliöstä vettä siten, että pinta on purkissa kokoajan samalla tasolla. Purkista tulee letku waterfarmeihin ja näinollen farmeissa veden pinta pysyy samalla tasolla, kuin kontrollipurkissa. NFT:n kontrolleri toimii myöskin Autovalvella, mutta siinä venttiili on laitettu suoraan resoon.

Vesikasvit vasemmalta oikealle: Rocato, Cajamarca ja Surinam Red. Chinensejä kaikki.
Waterfarmien kontrollipurkki.
Autovalve NFT:ssä
Rocaton (C. chinense) tuentaa sähköjohdoilla.
Rocato kypsyttelee
Rocato kypsyttelee toisesta kuvakulmasta
Cajamarca (C. chinense)
Trepadeira Werner (C. baccatum)
Viimevisiitin suurin ilon aihe. C. lanceolatum kukkii vihdoin!
Lancen runkokin näyttää lupaavalta.
C. tovariin alasleikkuuta maltan tuskin odottaa.
Vuoden ensimmäinen rocoto. Costarica Yellow, vaikkei se kovin keltainen olekaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti