tiistai 4. joulukuuta 2012

Goat's Weed x Pink Habanero, osa IV

 Risteytykseni ensimmäinen sukupolvi alkaa tulla tiensä päähän. Ensimmäinen kypsä podi kerätty ja kourallinen raakoja oksilla roikkumassa. Jahka vielä saan F2 taimen idätettyä lentää tämä kasvi tunkiolle.

Kasvi kasvoi alkuun oikeinkin nätisti, mutta pian ensimmäisten podien muotoutumisen jälkeen havaitsin oireita punkeista. Nopea vastaisku kuitenkin hidasti niiden tuhoja riittävästi.

Toinen ongelma on nyttemmin ollut podien nahistuminen oksille. Nahistuminen alkaa jo ennen värinvaihdosta, mikä on melko epätavallista.Tähänastiset ehdotukset ovat ongelmat vedensaannissa tai valonpuute. Vaikka siirsinkin kasvin hieman syrjään punkkien takia, niin jälimmäinen vaihtoehto kuulosta hieman oudolta 600 W natikan loistaessa. En nyt kuitenkaan aio sitä liiaksi jäädä murehtimaan, vaan lyön seuraavaa sukupolvea turpeeseen ja katson mitä tulee.

Podien koko yllätti minut suuresti. Kuten viimeisestä kuvasta näkyy, ne eivät ole pituudeltaan kuin muutaman sentin. Myös muodoissa on eroja, osa on kiertyneitä ja osa taas luotimaisempa, loput siltä väliltä. Toisaalta onhan sitä vakaissakin lajikkeissa eroja. Eteenkin emokasvina toimineesta Goats Weedistä olen poiminut hyvinkin erilailla kiertyneitä podeja.

Paperilla makoilevasta podista haukkasin maistiaisen ja maku oli valitettavan paljolti emokasvilta periytynyt, toisinsanoen paha. Polte iski nopeasti ja omaan makuuni kovaa, sekä kaikenlisäksi meni suoraan vatsaan. Yllättäen tämä peräti yhden siemenen tarjonnut podi jäikin pödälle vain yhden haukun jälkeen. Noh, enpä minä tässä mitään herkkua koita jalostaa, vaan lähinä kokeilen ja katson. Toivottavasti seuraava sukupolvi on parempi.

Raaka podi
Kypsä podi
Podi 7 mm ruutupaperille skaalattuna.
Huomaa natikan vaikutus värimaailmaan.























6 kommenttia:

  1. Mulla on esiintynyt eri muodoissa kanssa nahistumista. Esim. rocotot nahistuvat väkisin oksille ja alkavat kannasta ihan mätääntyä. Ilmeisesti kasvi yrittää näin suojella itseään ja yrittää tiputtaa turhan rasituksen pois kyydistä mitä kykenee. Omalla kohdalla ongelmat todennäköisesti valonpuutteessa. Kastelluita olen tehnyt varovasti. Tätä kirjoittaessa tuli mieleen, että mikähän mahtaa olla kasvualusta EC? Puristuskokeen johtoluku olisi hyvä katsoa, koska liian korkea EC blokkaa vedensaantia kasville.

    VastaaPoista
  2. Taas kerran toooooooodella myöhäistä vastailua.

    Galapagoensella oli samantyyppistä ongelmaa. Podit eivät ehtineet vaihtaa väriään täysin, ennen kuin nahistuivat oksille.

    Molemmat ongelmakasvit olivat samanlaisissa ikean nektarin ruukuissa ja luultavasti saaneet liikaa vettä. Tai voihan se olla ollut mainitsemasi EC ongelmatkin. Ainakin kummatkin kasvit parantuivat ajanmittaa.

    Puristuskokeen johtoluvun mittaus on minulle uusi käsite. Jos joku tämän vielä sattuu lukemaan, niin saa kerto lisää?

    VastaaPoista
  3. En ole mistään löytänyt tarkkaa puristuskokeen ohjetta, mutta lähipiirissä puutarhaopintoja saanut on kertonyt sen menevän näin. Normaalin kastelun yhteydessä vettyneestä turpeesta otetaan kouraan turvetta ja puristetaan siittä neste ulos. Kun nestettä on tarpeeksi, se mitaan johtoluku eli EC-mittarilla. Jos juuri talviaikaan purkkien turve on melko kuivaa, voi käyttää tätä metodia => http://www03.edu.fi/oppimateriaalit/laboratorio/ymparistoanalyysit_maanaytteen_johtoluku.html
    Puhdistetuksi vedeksi käy akkuvesi. Jos vesi on vanhaa, se kannattaa mitata, että EC-mittari antaa siittä nollatuloksen.

    Itse menetin muutaman vuoden vanhan Bhut jolokian => http://chilitunari.blogspot.fi/2013/01/madoista-kiusaa.html
    Tuo nahistui äkkiseltään ja jälkikäteen mittasin siittä yli neljän menevän johtoluvun (mittari loppuu neljään). En tiedä oliko liiallinen voimakkuus tappaja vai pimeys ja madot tai joku muu. Toki valo, lämpö ja ravinteet pitää olla oikeassa suhteessa ja nyt ne eivät olleet.

    VastaaPoista
  4. Huhhu. Melkoset setit pistit luettavaksi.
    Puristuskokeen voisi ihan piruuttaan tehdä jollekin kasvualustalle, jonka EC on ilmoitettu. Näkisi vähän, että kuinka yhdenmukaisia tuloksia tulee.

    VastaaPoista
  5. Testasin joskus Kekkilän Professional turvetta ja Aurinko turvetta tms. tolla linkin tavalla. 20ml kuivaa turvetta ja 50ml puhdistettua vettä. Sain tulokseksi ihan sen mitä säkin takana oli ilmoitettu kummassakin tapauksessa. Toisin sanoen säkin takaa pystyy katsomaan ravinnemäärän, joka taimivaiheessa on ihan hyvä ennen lannoituksen aloitusta. Vaikka tossa ohjeessa on noita pitkiä aikoja ja kuivatteluja jauhamisineen, on kelpo tulokseen päästy ilman niitäkin.

    Kasvualustaa pitäisi seurata ph ja ec tasolla enemmänkin, mutta eipä tuota ole tullut pahemmin tehtyä. Kivikangas myy maaperän mittaussettiä (pH & N-P-K). Tota löytää mm. Turun Agrimarketista. Oon tollasta katellu, mutta en ole hankkinut. Tosin enpä sitä varmaan osais edes hyödyntääkkään. :D
    http://shop.kivikangas.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=ph258

    VastaaPoista
  6. Oho, enpä olisi uskonut.

    Mittaussetti voisi olla ihan mielenkiintoinen, mutta niinkuin sanoit, pölyttymään se jäisi.

    VastaaPoista